Tuleva vaimo jäi kiinni pettämisestä – sulhanen kosti hääpäivänä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mediassa leviää toisinaan kammottavia tarinoita siitä miten pieleen suhde on mennyt juuri ennen häitä kumppanin jäätyä kiinni pettämisestä. Nyt Sean-niminen mies päätti jakaa omat kokemuksensa ystävänsä häistä sulhasen saatua tietää, että morsian on pettänyt häntä.

Sean kertoi The Graham Norton Show -televisio-ohjelmassa miten hänen ystävänsä häät olivat menneet pieleen. Sulhanen oli saanut tietää, että hänen tuleva vaimonsa on pettänyt häntä lukemattomia kertoja heidän kihlauduttuaan. Mies oli päättänyt kostaa naiselle ilkeän leikin merkeissä heidän hääpäivänä.

Sulhanen oli pitänyt huolen siitä, että moni naisen hairahduksista pääsi häihin paikalle. Hän oli aloittanut häissä pelin, jonka aikana kaikkien juhlavieraiden tuli nousta seisomaan ja katsoa lautasensa alle. Mikäli lautasen pohjassa oli piste, heidän tuli jäädä seisomaan muiden istuutuessa.

Seisomaan jäi lopulta kahdeksan miestä, joiden kanssa sulhanen ilmoitti hänen morsiamensa pelehtineen heidän suhteensa aikana. Näiden sanojen jälkeen sulhanen oli ilmoittanut viileästi, että hän menee suorinta reittiä nyt mitätöimään avioliiton.

Donegal man tells shocking wedding story on Graham Norton show

VIDEO: A man who introduced himself as Sean from Donegal appeared on Graham Norton’s famous red chair last night to recount a hilarious tale of a friend’s wedding.Graham Norton’s red chair is where people take a seat and recount a bizarre tale. If Graham likes their story, he allows them to walk out, however if he didn’t find the tale up to scratch, he presses a huge red button sending the guest flying backwards off the chair!Sean said that while at a friend’s wedding, the groom got up to make a speech.During the speech, he asked everyone in the room to stand. He then asked all of his guests to turn over their red plate, and asked all those without a red dot at the bottom of the plate to sit back down – eight men were left standing.The groom revealed that he knew his new bride had slept with the eight men during their engagement, and then announced that he wants an annulment before walking out of the room.Are you Sean? We’d love to hear from you!

Publié par Donegal Page sur samedi 15 octobre 2016

Uusimmat