Fast & Furious -faneille ilouutisia – kaksi hahmoa saa oman elokuvan!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Taannoin ensi-iltansa saaneen Fast & Furious -elokuvien kahdeksas osa on osoittautunut edeltäjiensä kaltaiseksi menestykseksi. Ei siis ole yllättävää, ettei sarjalle ole toistaiseksi näkymässä loppua.

Universal-tuotantoyhtiö suunnittelee parhaillaan Fast & Furious -sarjan spinoff-elokuvaa. Se tulisi keskittymään Dwayne ”The Rock” Johnsonin ja Jason Stathamin hahmoihin. Deadline-sivuston mukaan suunnitelmissa olisi, että elokuva ilmestyisi ennen sarjan seuraavaa varsinaista jatko-osaa.

Spinoff-elokuvassa Johnsonin DSS-agentti Luke Hobbs ryhtyisi vastentahtoisesti yhteistyöhön Stathamin esittämän erikoisjoukkojen salamurhaajan, Deckard Shaw’n kanssa. Fast & Furious 8 rikkoi taannoin ensi-iltaviikonlopun lipunmyyntiennätyksen. Elokuva tuotti avausviikonloppuna maailmanlaajuisesti peräti 532 miljoonalla dollaria.