Saara Aalto täyttää tänään 30 vuotta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatähti Saara Aalto teki viime vuonna suomalaista musiikkihistoriaa osallistumalla Iso-Britannian X Factor -ohjelmaan ja sijoittumalla siinä lopulta monien upeiden vaiheiden jälkeen toiseksi. Tänään Saara täyttää pyöreitä vuosia, sillä hänelle ”tulee mittariin” tasan kolmekymmentä vuotta.

Splash

X Factor -ohjelmassa menestymisen myötä Saara Aalto sai miljoonian uusia faneja ympäri maailmaa, ja yksin Iso-Britanniassa miljoonat ihmiset äänestivät häntä koko kilpailun voittajaksi. Voittoon nousi kuitenkin kilpakumppani Matt Terry. Iso-Britanniassa myös paparazzit ovat ottaneet Saaran jo useita kertoja tähtäimiinsä.

Saara pääsi sittemmin mukaan massiiviselle X Factor -kiertueelle ja työstää parhaillaan uutta musiikkia yhdessä huipputuottajien kanssa. Äskettäin Saara Aalto esiintyi myös Suomessa, kun hänen oma konserttinsa järjestettiin Helsingin Hartwall Arenalla.