Brad Pitt erostaan: ”Otan takki auki iskuja vastaan”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywoodin unelmapariskuntana pidetty aviopari Brad Pitt ja Angelina Jolie erosivat vuoden 2016 syyskuussa. Kuuden lapsen vanhemmat ovat olleet eronneina nyt noin kahdeksan kuukautta, ja Brad Pitt on viimein kertonut omat kokemuksensa eroon liittyvistä asioista.

53-vuotias Brad Pitt kertoi ensimmäisessä eron jälkeen antamassaan haastattelussa GQ Style -lehdelle, että ero on ollut rankka ja silmiä avaava kokemus. Mies on lopettanut juomisen, jossa hän kertoi omien sanojensa mukaan tulleen jo ammattilaiseksi ja juovansa vaikka kovimmankin venäläisjuopon pöydän alle.

Brad Pitt yritti vaikeuksien tullessa aluksi tarrautua hänen perheeseensä ja parisuhteeseensa, mutta lopulta hän ymmärsi vanhan sanonnan. Jos ihmistä rakastaa, hänet täytyy päästää vapaaksi. Niin mies päätti lopulta päästää Angelina Joliesta irti ja rakastaa häntä ilman minkäänlaista omistajuussuhdetta naiseen.

Brad Pitt kertoi tällä hetkellä ottavansa vain takki auki iskuja vastaan joka puolelta ja katsoa mitä lopulta tulee jäämään jäljelle. Pitt uskoo, että totuus tulee lopulta vapauttamaan hänet, mutta vasta sen jälkeen kun se on saanut tarpeekseen Pittin käsittelemisestä. Tällä hetkellä mies yrittää mennä elämässään eteenpäin ja nauttia taiteen tekemisestä hänen ystävänsä pajassa.

https://www.instagram.com/p/BTpRfqDlls5/?taken-by=gqstyle

https://www.instagram.com/p/BTolcNmlqwc/?taken-by=gqstyle

https://www.instagram.com/p/BTppuB1FvKd/?taken-by=gqstyle

https://www.instagram.com/p/BToQzl7Fgjq/?taken-by=gqstyle

https://www.instagram.com/p/BTnGyK2FD4q/?taken-by=gqstyle