Tällainen koira tekee naisesta seksikkäämmän – miesten mielestä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monien tutkimusten perusteella on huomattu, että lasten kanssa leikkivät tai koiria kävelyttävät miehet kiinnittävät naisten huomion. Nyt uuden kyselyn mukaan on saatu selville, että koira tekee myös naisesta miehen silmissä kiinnostavan.

Elite Daily -sivusto kertoo Petsies-sivun tekemästä tutkimuksesta, jonka tulokset saatiin tuhannen koehenkilön avulla. Koehenkilöille näytettiin kuvia ihmisistä, jotka poseerasivat erilaisten lemmikkien kanssa. Naisilla ja miehillä oli kuvissa mukana isoja, keskikokoisia ja pieniä koiria, koiranpentuja, kissanpentuja ja täysikasvuisia kissoja. Tietynlaiset lemmikit saivat henkilön näyttämään kuvia katsovien ihmisten silmissä kiinnostavammilta.

Miehet näyttivät naisten silmissä seksikkäimmiltä jos heillä oli kuvassa koiranpentu. Toiseksi seksikkäin lemmikki miehillä oli täysikasvuinen kissa ja kolmanneksi kissanpentu. Kaikkein vähiten naisia miellytti mies, jolla oli suurikokoinen koira.

Miesten mielestä nainen näytti seksikkäimmältä kun hänellä oli kuvassa keksikokoinen koira. Toiseksi eniten miesten silmää miellytti jos naisella oli pienikokoinen koira ja kolmanneksi koiranpentu. Täysikasvuisella kissalla oli miehiin jopa negatiivinen vaikutus kissan saadessa naisen näyttämään epäviehättävältä.