Cheryl Colen ja Liam Paynen poika sai erikoisen nimen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Televisio- ja musiikkiuraltaan tunnetuksi tullut poptähti-juontaja Cheryl Cole ja One Direction -yhtyeestä tunnetuksi tulleelle poikabänditähti Liam Payne ovat antaneet poikavauvalleen nimen. Pariskunta halusi viettää lapsen kanssa aikaa ennen nimeämistä, jotta he tutustuisivat lapsen persoonaan.

Cheryl Colen ja Liam Paynen poika on nimeltään Bear. Lapsi syntyi maaliskuussa, mutta nimi on paljastettu julkisuuteen vasta nyt. Heillä ei ollut pojalle nimeä valmiina, joten kaksikko halusi rauhassa tutustua tuoreeseen tulokkaaseen ennen ristimistä, The Sun uutisoi.

33-vuotias Cheryl Cole ja 23-vuotias Liam Payne on tapaillut toisiaan salaa jo vuoden 2015 joulukuussa. Liam Payne tapasi Cheryl Colen ensimmäisen kerran vuonna 2008 ollessaan 14-vuotias. Tuohon aikaan 24-vuotias Cole kehui Paynea söpöksi.

Uusimmat