Jäikö bileistä silmäpussit? Näin poistat turvotuksen kotikonstein

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Juhliminen saattaa tehdä kasvoista turpeat, kun ruokavalio on koostunut suolaisesta ruoasta ja alkoholia on nautettu tavallista enemmän. Onneksi silmäpusseja voi pienentää helposti kotikonstein ilman kalliita kauneudenhoitotuotteita.

PureWow on nyt listannut yhdeksän kotikikkaa, kuinka silmäpusseihin voi saada apua esimerkiksi jääkaapin sisällöstä. Perinteisten kurkkuviipaleiden lisäksi silmäpusseja voi hoitaa paksuilla ja kylmillä perunaviipaleilla. Myös maitoon kastetut vanulaput tai käytetyt teepussit ovat erinomainen hoitokeino turpeisiin silmäluomiin. Muutoksen huomaa jo 15-30 minuutissa.

Avuksi voi myös ottaa aloe veran, kylmällä vedellä huuhtelemisen, jääkylmät lusikat tai hieronnan, jossa silmäpusseja painellaan silmän sisäkulmasta ulospäin. Silmäpussien muodostumista voi ehkäistä vettä juomalla, suolan rajoittamisella ja sillä, että pitää päätä muuta vartaloa ylempänä nukkuessaan.