Murhavideot olivat liikaa – Facebook palkkaa tuhansia uusia ihmisiä

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Facebookin taannoin lanseeraama Live-palvelu on tuonut mukanaan järkyttävän lieveilmiön. Palvelussa on esitetty suorina lähetyksinä muun muassa kidutusta, pahoinpitelyjä, itsemurhia sekä jopa raiskauksia ja murhia.

Yhteisöpalvelua on kritisoitu sen kyvyttömyydestä valvoa tarpeeksi Live-palvelussa julkaistua sisältöä. Nyt Facebook pyrkii tekemään muutoksen asiaan palkkaamalla 3.000 ihmistä tarkastelemaan sivustolla julkaistavia videolähetyksiä.

– Olemme viime viikkojen aikana nähneet ihmisiä satuttamassa itseään ja muita Facebookissa, joko livenä tai jälkikäteen jaetuilla videoilla. Se on sydäntäsärkevää, ja olen pohtinut kuinka voisimme tehdä yhteisöstämme paremman, Mark Zuckerberg avautui Facebook-statuksessaan.

– Työstämme parhaillaan videoiden raportoinnista helpompaa. Tämän pitäisi tehdä myös niihin puuttumisesta nopeampaa, olipa kyse jonkun avun tarpeeseen vastaamisesta tai julkaisun poistamisesta, Zuckerberg jatkoi.

Facebookilla työskentelee tällä hetkellä 4.500 sivustolla jaettua materiaalia tarkkailevaa henkilöä. Tuhansien uusien työntekijöiden palkkaamisen uskotaan helpottavan ja nopeuttavan sisällöstä tehtävien ilmiantojen käsittelyä.

 

https://www.facebook.com/zuck/posts/10103695315624661