Ihmisnuket matkustivat Turkkiin – kauneuskirurgiaa kymppitonneilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Plastiikkakirurgiaan hurahtaneet Pixee Fox ja Rodrigo Alves matkustivat Turkkiin viisi päivää kestävälle matkalle, jonka tarkoituksena oli ottaa kauneuskirurgisia hoitoja kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Barcroft TV oli mukana ikuistamassa tunnelmia.

Ruotsalaissyntyinen Pixee Fox on tullut suurelle yleisölle tutuksi ihmis-Barbiena. Nainen haaveilee sarjakuvamaisesta ulkonäöstä, ja on onnistunut monen mielestä tavoitteessaan. Tosielämän Ken-nukkena tunnettu Rodrigo Alves on puolestaan ottanut lukuisia kauneusleikkauksia ulkonäköään muokatakseen, ja hänet on jopa kiidätetty komplikaatioiden takia sairaalaan.

Nyt kaksikko matkusti Istanbuliin ottamaan toimenpiteitä ulkonäköään muokatakseen. Pixee Fox otti muun muassa leikkauksen sukupuolielimiinsä sekä vampyyrihoidon kasvoihinsa. Rodrigo puolestaan maksoi ihran siirtämisestä, kun hänen selästä ja reisistä poistettiin rasvaa takamukseen uudenlaisella teknologialla. Sekä Pixee että Rodrigo väittävät, että eivät ole koukussa kauneuskirurgiaan.