Harvinainen näky videolle – karhu heräsi talviunilta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Karhut siirtyvät joka vuosi useita kuukausia kestäville talviunille. Talviunen aikana niiden ruumiinlämpö ja syke laskee, ja eläinten aineenvahdunta muuttuu suljetuksi.

Youtubessa julkaistulla videolla nähdään, miltä amerikkalaisen mustakarhun herääminen talviunilta näyttää. Helmikuussa alkanut prosessi on ikuistettu karhun Minnesotan osavaltiossa sijaitsevan pesän läheisyyteen asetetuilla kameroilla.

Karhun herääminen vie oman aikansa. Varsinaisten talviunien jälkeen se käy kääntymässä pesänsä ulkopuolella lukuisia kertoja, palaten aina takaisin koloonsa. Uninen eläin poistuu pesästä lopullisesti vasta noin kuukauden kuluttua heräämisestään.

Harvoin todistettua näkyä kuvaava video julkaistiin Youtuben BowhuntingRoad-kanavalla alkujaan keväällä 2016. Se on kuitenkin lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa vasta viime viikkoina.