Suosikkinäyttelijä Powers Boothe on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen näyttelijä Powers Boothe on kuollut 68-vuotiaana. Hänet tunnettiin lukuisista rooleista niin elokuvissa kuin televisiosarjoissakin. Boothen tiedottaja Karen Samfilippo on vahvistanut suru-uutisen lehdistölle.

CBS Newsin mukaan Powers Boothe menehtyi nukkuessaan. Kuolinsyy oli tiedottajan antamien tietojen mukaan luonnollinen. Boothe tullaan tällä tietoa hautaamaan Teksasiin, josta hän oli kotoisin. Lähes 50 vuotta vaimonsa kanssa naimisissa ollutta näyttelijää jäivät kaipaamaan vaimo ja kaksi lasta.

Pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan Boothe palkittiin vuonna 1980 Emmy-palkinnolla roolistaan televisioelokuvassa Guyana Tragedy: The Story of Jim Jones, jossa hän esitti pääroolia. Hän aiheutti tuolloin kohun rikkomalla näyttelijöiden lakkoa, TV Guide uutisoi. Lisäksi Boothe nähtiin elokuvissa Con Air, Punainen vaara ja televisiosarjassa 24.

Powers Boothe kuvattuna joulukuussa 2016.