Turistit tukivat tietämättään diktatuuria – Berliiniläinen hostelli rahoitti Pohjois-Koreaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Berliinissä sijaitseva City Hostel on ollut suosittu yöpymispaikka turistien keskuudessa sen halvan hintatason ja hyvän sijainnin ansiosta. Nyt majapaikasta on kuitenkin paljastettu merkittävä huono puoli: Se tukee lehtitietojen mukaan Pohjois-Korean diktatuuria.

City Hostel on monien tietämättä kuulunut vieressä sijaitsevan Pohjois-Korean suurlähetystölle. Hostellin on paljastettu maksavan Pohjois-Korean hallinnolle kuukausittain 38.000 euroa. The Local -sivuston mukaan Pohjois-Korea on vuokrannut aikaisemmin diplomaattien asuinpaikkana toiminutta rakennusta hostellikäyttöön vuodesta 2004 lähtien.

Saksan hallitus aikoo kuitenkin laittaa päätöksen City Hostelin toiminnalle. YK on tiukentanut Pohjois-Koreaa koskevia pakotteita diktatuurin ydinaseohjelman vuoksi. Sen myötä myös Berliinissä Pohjois-Koreaa tullaan kieltämään vuokraamasta sen suurlähetystölle kuuluvia tiloja.

Cityhostelin työntekijät eivät ole omien sanojensa mukaan olleet tietoisia yhteyksistä Pohjois-Koreaan. Monet majapaikassa yöpyneet ovat puolestaan olleet järkyttyneitä saatuaan tietää tukeneensa diktatuuria.

– Meidän rahamme olivat vähissä. Jos olisimme tietäneet paremmin, olisimme valinneet jonkin toisen hostellin, hostellissa yöpynyt kanadalainen Alexandra Brosseau kommentoi.

Uusimmat