Bebe Rexha, Inna ja Icona Pop Weekend Festivaleille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Bebe Rexha saapuu tähdittämään Weekend Festivalia Helsinkiin elokuussa. Lisäksi festivaalin uusina artisteina julkistetaan yli neljä miljoonaa albumia ympäri maailman myynyt Inna sekä ruotsalainen elektropopduo Icona Pop.

Bebe Rexha tunnetaan monista Billboard Hot 100 -hiteistään, kuten G-Eazy’s, Me, Myself & I sekä vierailuistaan David Guettan Hey Mamassa ja Martin Garrixin In the Name of Lovessa. Inna on romanialainen laulaja-lauluntekijä, joka aloitti uransa popilla ja rokilla, mutta omaksui sittemmin tyylikseen housemusiikin. Hänen vuonna 2008 ilmestynyt Hot-debyyttisinglensä nousi listoille ympäri maailman.

Ruotsalainen duo Icona Pop on saanut vaikutteita elektropopista, elektro housesta, punkista ja indiepopista. Heidät tunnetaan erityisesti hiteistään I Love It ja Manners. Muita nyt julkaistavia artisteja ovat Code Black, AniMe, Sasha F, Kauriinmetsästäjät, Laz Perkins, Heavyweight, J7 ja The Second Level. Aiemmin julkaistuja esiintyjiä ovat muun muassa The Chainsmokers, Armin van Buuren, Deadmau5, Clean Bandit ja Rae Sremmurd.

Weekend Festival järjestetään Helsingin Kyläsaaressa 4. – 5. elokuuta.