Mies teki omaa merisuolaa – näin helppoa se on

Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Merisuola on eniten käytetty suola, joka löytyy lähes jokaisen kodin maustehyllystä. Nimestäkin se jo selviää, että merisuolaa saadaan suolaisesta merivedestä, mutta nyt eräs pariskunta halusi kokeilla miten helppoa tai vaikeaa merisuolan tekeminen on.

Grant Thompson on julkaissut hänen YouTube-kanavallaan videon, jossa hän tekee merivedestä suolaa. Pariskunta käy ensin hakemassa suoraan merestä vettä isoihin vesisäiliöihin. He antavat vesisäiliöiden olla paikoillaan yön yli, että vedessä oleva lika, roskat ja hiekka laskeutuvat astioiden pohjalle ja jäljelle jää vain puhdas merivesi.

Mies kaatoi kotonaan puhtaan meriveden isoon kattilaan, jossa hän antoi veden kiehua puolentoista tunnin ajan. Tässä ajassa kaikki vesi oli haihtunut ja kattilan pohja ja reunat olivat valkoisena jäljelle jääneestä suolasta. Mies jauhoi suolan ja punnitsi sen, jolloin hän sai selville, että suolaa jäi kolmasosa meriveden painosta. Suola maistui miehen mielestä vielä hyvältäkin, minkä perusteella voitaisiin sanoa, että kokeilu oli melko onnistunut.

Uusimmat