Poliisit pidättivät rattijuopon – asuvalinta oli todellinen yllätys

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kolmekymppinen floridalaismies on pidätetty rattijuopumuksesta. Ratin takana ajoneuvoa päihtymystilassa kuljettanut Buford Carroll on kuitenki noussut otsikoihin asuvalintansa, eikä niinkään tekemänsä rikoksen takia. Poliisiraportissa luki, että hänellä oli ollut päällää pelkästään rintaliivit.

Hätäkeskukseen oli soitettu ja tehty ilmoitus vaarallisesti tiellä ajaneesta Dodge Diplomat -merkkisestä autosta. Soittaja oli sanonut hätäkeskusvirkailijalle, että tatuoidulla kuljettajalla ei ollut paitaa päällä. Sheriffi oli löytänyt miehen ajoneuvon hotellin parkkipaikalta.

Auton sisällä istui Carroll. Vahvasti alkoholilta tuoksuneella miehellä oli tällöin ollut päällään valkoinen t-paita. Paidan alla oli kuitenkin loistanut kirkkaan pinkit rintaliivit, joista poliisit kirjoittivat myös raporttiinsa.

Tarkemmassa tarkastelussa selvisi myös, että miehen ajoneuvossa oli ollut väärät rekisterikilvet, The Smoking Gun raportoi. Rattijuopolle annettiin pidätyskuvaa varten vankilan t-paita rintaliivien sijaan.

Uusimmat