Nyt se on varmaa! Uusi Angry Birds -elokuva vuonna 2019

Elokuvat Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen peliyhtiö Rovio nousi vuonna 2009 maailmanluokan toimijaksi, kun sen Angry Birds singahti pitkäksi aikaa maailman suosituimmaksi peliksi. Sittemmin vihaiset linnut ovat vallanneet lähes kaikki mahdolliset oheistuotemarkkinat, joiden kruununa taannoin nähtiin myös täyspitkä animaatioelokuva.

Nyt Rovio on vahvistanut, että elokuvan ohjaavat Thurop Van Orman ja John Rice. Käsikirjoituksen tekee Ice Age -elokuvan ja The Americans -televisiosarjan käsikirjoittaja Peter Ackerman.

Upeasti menestyneen ja 350 miljoonaa dollaria tuottaneen Angry Birds -elokuvan ensi-ilta tullaan näkemään 20. syyskuuta 2019. Fanit joutuvat siis odottamaan jatko-osaa vielä pitkät puolitoista vuotta. Ajankohta liittyy tosin Rovion samannimiseen peliin, jonka julkistamisesta tulee ensi-illassa kuluneeksi kymmeenn vuotta.

Uusimmat