Koditon mies auttoi Manchesterin iskun uhreja: ”Auttaminen oli vaistonvaraista”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koditon manchesterilaismies on noussut otsikoihin toimittuaan sankarillisesti Ariana Granden keikalla tapahtuneen terrori-iskun jälkeen. Mies oli rientänyt auttamaan iskussa loukkaantuneita ihmisiä.

35-vuotias Stephen Jones oli nukkumassa Manchester Arenan läheisyydessä, kun hän heräsi ilotulitukseksi luulemiinsa ääniin. Pian hän tajusin niiden olleen pommin aiheuttamia, ja ryntäsi auttamaan iskussa loukkaantuneita lapsia ja nuoria.

Miehen mukaan auttamiseen rientäminen oli vaistonvaraista. Hän kuvailee ITV News -uutisten haastattelussa muun muassa poistaneensa muiden auttajien kanssa nauloja lasten käsistä ja kasvoista.

– Kodittomuuteni ei tarkoita sitä, ettei minulla olisi sydäntä ja että en olisi ihminen. Apua tarvitsevien auttaminen on vaistonvaraista. Tässä tapauksessa kyse oli itkevistä ja verisistä lapsista, mies kertoi.

Stephen Jones on sittemmin julistettu sankariksi brittiläisessä mediassa. Ihmiset ovat lahjoittaneet rahaa miehen elämäntilanteen parantamiseksi JustGiving-varainkeruusivustolla. Jalkapalloseura West Hamin varapuheenjohtaja Dave Sullivanin ja hänen poikansa ovat puolestaan lupautuneet Twitterissä etsiä Jonesille asunnon ja maksaa hänen vuokransa kuuden kuukauden ajalta.

 

Uusimmat