Kuumat vinkit! Näin otat onnistuneen kikkelikuvan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Dick picit, eli kikkelikuvat ovat aikamme ilmiö. Puhelinsovellusten avulla tapahtuva tutustuminen saattaa ennemmin tai myöhemmin johtaa vähäpukeisten kuvien lähettelyyn ja seksiviestien vaihtamiseen. Miesten tulee muistaa muutama seikka kikkelikuvia ottaessa ja lähettäessä.

Peniskuvat eivät välttämättä ole kaikkien vastaanottajien mieleen. Siksi niiden lähettämisestä tulisikin kysyä etukäteen viestikumppanilta. Osa naisista suorastaan janoaa sukupuolielimen kuvan saamista, jotta he tietävät herrasta muutakin kuin lempiruoan ja sen, monelta he ovat heränneet aamulla.

Kikkelikuvien lähettäminen vaatii yleensä pidempiaikaisen viestittelyn, ellei osapuolten ole tarkoituksena viettää ainoastaan yksi yhteinen yö jo etukäteen sovittujen panotreffien muodossa. Myös pariskunnat voivat lähetellä otoksia sukupuolielimistään toisilleen.

Miesten kannattaa siistiä karvoitusta ennen kikkelikuvan ottamista. Heidän on myös hyvä huomoida kuvan tausta. Penistä esittelevää otosta ei siis kannata napata huuhtelua vailla olevan vessanpöntön yläpuolella tai siten, että kuvan taustalla näkyy kodissa vallitseva kaaos lakanoissa olevine tahroineen. On myös hyvä jättää kasvot pois kuvasta, jotta vääriin käsiin joutuessa kuvasta ei voi tunnistaa aisan kannattelijaa.

Myös kuvan valaistuksella ja värillä on väliä. Vihertävät peniskuvat harvoin saavat naisten suosiota äärimmilleen. Kannattaa myös lähettää kuva, joka imartelee sukupuolielimen kokoa, mutta on totuudenmukainen. Jos haluaa esitellä temminsä koko komeudessaan, kannattaa kuvaan ottaa mukaan käsi tai vaikkapa vesipullo, YourTango vinkkaa.

Hey a dick pick that I can't get in trouble for #dickpicsss #dickpicoftheday #dickpictures

A post shared by Tiny Basstank (@tiny_basstank) on

Uusimmat