Pelastuslaitokselta vakava varoitus: ”Älkää polttako mitään”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Etelä-Suomessa on syttynyt viime päivinä useita vakavia maasto- ja metsäpaloja, jotka ovat saaneet alkunsa avotulen varomattomasta käsittelystä. Maassa on pitkän sateettoman kauden johdosta runsaasti rutikuivaa niin sanottua kuloheinää, joka syttyy palamaan hyvin helposti.

Erityisesti Pirkanmaalla maastoa on palanut Kangasalla, Ylöjärvellä ja Hämeenkyrössä, mutta myös Pirkkalan ja Lempäälän rajalla. Keväisin asukkaat polttavat mielellään pihojen kevätsiivouksen myötä keräämiään risuja, mutta nyt polttamisesta tulisi toistaiseksi pidättäytyä.

Pirkanmaan pelastuslaitos on nimittäin julkaissut vakavan varoituksen asukkaille. Se muistuttaa avotulen tekemisen kiellosta metsäpalovaroituksen aikana.

– Hyvät ihmiset, älkää polttako nyt mitään, vaan peittäkää risut esimerkiksi pressulla ja polttakaa, kun seuraava vesisade tulee, pelastuslaitos muistuttaa.

– Pirkanmaalla on edelleen voimassa metsäpalovaroitus. Metsäpalon vaara on kuivuudesta johtuen ilmeinen. Tuulisella säällä palot leviävät erittäin nopeasti.