CNN tutki satelliittikuvia Pohjois-Koreasta – jotain olennaista puuttui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjois-Korea on ollut koko olemassaolonsa ajan suljettu yhteiskunta, josta saadaan vain vähän tietoja julkisuuteen. Toimittajien raportit ovat nekin syntyneet pitkälti hallituksen valvomissa olosuhteissa, eivätkä siten vastaa ehkä kaikilta osin todellisuutta.

Nyt CNN on koonnut upealle videolle yhteen joukon UrtheCast-satelliitin ikuistamia videokuvia maailman merkittävistä paikoista. Mukana on maailmankuulujen kaupunkien ja nähtävyyksien lisäksi myös kuva Pohjois-Korean pääkaupunki Pjongjangista. Uutiskanavan toimittajat huomasivat kuvia tarkastellessaan, että jotain olennaista näyttää puuttuvan pääkaupungin kaduilta.

Oheisella videolla nimittäin huomautetaan, että Pjongjangin kaduilla ei näy satelliittikuvissa juurikaan ihmisiä ja autoja. Autojen puute on monille uutisia aktiivisesti seuraaville tuttu seikka, mutta ihmisten puuttuminen tuli videon perusteella yllätyksenä myös CNN-kanavalle. Syy ihmisten puuttumiselle kuvista ei ole tiedossa.