Rattijuopumuksesta pidätetty Tiger Woods: ”En ollut kännissä! Söin reseptilääkkeitä”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin ammattigolfari Tiger Woodsin kärähtäneen rattijuopumuksesta aamuyöllä Jupiterin kaupungissa Floridassa. Nyt mies on astunut julkisuuteen mainetta puhdistaakseen. Hän väittää, että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Rattijuopumuksesta pidätetty golftähti Tiger Woods on tiedottanut, että hänen ajotyylinsä johtui ainoastaan reseptilääkkeiden vaikutuksesta. Mies oli saanut lääkkeistä yllättävän reaktion. Hän kuitenkin kertoo ottavansa täyden vastuun liikenteen vaarantamisesta.

– En tiennyt, että eri lääkkeiden samanaikainen nauttiminen vaikuttaisi minuun niin vahvasti. Haluan sydämeni pohjasta pyytää anteeksi perheeltäni, ystäviltäni ja faneiltani. Myös minä odotan itseltäni parempaa käyttäytymistä, Woods tiedotti BBC:n mukaan.

Palm Beaching poliisin mukaan Woods vapautettiin muutama tunti pidätyksen jälkeen odottamaan oikeudenkäyntiä ilman takuita. Woodsin ura ammattigolfaajana on ollut viime vuosina alamäessä terveydellisten ongelmien vuoksi. Hänen selkänsä on leikattu useita kertoja.