Varastaako kumppanisi peiton yöllä? Nyt syy siihen selvisi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmisillä on erilaisia unitottumuksia. Osa ihmisistä nukkuu hyvin rauhallisesti ja äänettömästi kun taas toiset puhuvat unissaan ja kuorsaavat. Nyt uuden tutkimuksen avulla on saatu selville viimein syy siihen mikä tietynlaiseen unikäyttäytymiseen voi vaikuttaa.

Best Mattress Brand -yritys teki tutkimuksen, johon otti osaa 2.000 henkilöä. Tutkimuksessa selvitettiin henkilöiden unikumppanit, jotka heillä oli lapsina. Kävi ilmi, että nuken, pehmolelun, nallen, lemmikin ja ylimääräisen peiton kanssa nukkuminen vaikutti suuresti siihen millainen nukkuja henkilö on nykyään aikuisiällä.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että yksin omassa sängyssään nukkuneet lapset olivat aikuisiällä kaikista rauhallisimpia nukkujia unilelujen kanssa nukkuneisiin verrattuna. Yksin pelkän oman tyynyn ja peiton kanssa nukkuneet lapset saattoivat kuitenkin kuorsata aikuisena enemmän kuin jonkin lelun kanssa nukkuneet.

Nuken kanssa lapsena nukkuneet heräilivät aikuisiällä öisin eniten ja varastivat unikumppaniensa peitot. Pehmolelun ja lemmmikin kanssa nukkuneet liikkuivat, tönivät ja pyörivät sängyssä yön aikana eniten. Lemmikkien vierellä nukkuneet näkivät aikuisiällä myös eniten painajaisia. Nallen kanssa nukkuneet lapset puhuivat aikuisiällä eniten.

Best Mattress