Kissa rakastaa toisen kissan säikäyttämistä – ovela piilo verhon takana

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset säikähtävät aina äkillistä ja yllättävää ääntä ja liikettä, jonka he näkevät tai tuntevat. Aivot menevät säikähtäessä hälytystilaan, jolloin ihminen yleensä säpsähtää ja hyppää kauemmaksi tai alkaa huutamaan. Ihmiset ovat aina rakastaneet toistensa säikäyttelemistä, koska tällaisen reaktion aiheuttaminen ja näkeminen ovat monien mielestä huvittavaa.

Lapset ja aikuiset säikäyttelevät usein toisiaan, mutta myös eläinten on nähty tekevän samaa toisilleen. Nyt videolle on saatu tallennettua hulvaton tapaus, jossa Belle-niminen kissa säikäyttää pahaa-aavistamattoman Addie-kissan.

Videolla nähdään miten hauskan jekun keksinyt kissa on mennyt verhojen taakse odottelemaan ystäväänsä. Näky ei ole omistajille uusi, minkä vuoksi heillä olikin jo kamera valmiina kuvaamassa. Kun Addie ei näyttänyt omatahtoisesti kävelevän huoneeseen, omistaja päätti kutsua sitä. Addien tallustellessa verhojen ohi Belle hyökkäsi ja onnistui säikäyttämään Addie-paran.