Näin estät haiden iskun uintiretkellä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

AWE me -kanava vastaa YouTube-videoillaan aina katsojien kinkkisimpiin kysymyksiin. Videoilla on selvitetty aiemmin muun muassa se miten aavikolla voi selviytyä, miten ihmisestä voi tulla kuninkaallinen, miten valveunta nähdään ja miten voi tulla vallankumouksen johtajaksi. Tällä kerralla videolla uppoudutaan siihen miten ihminen voi taistella haita vastaan.

Ensimmäinen ohje hain hyökkäyksestä selviämiseen on se, että ei mene vaarallisille vesille uimaan yöaikaan, jolloin ihminen ei pysty näkemään pinnan alla vaanivaa haita. Uimaan ei kannata mennä sellaisilla alueilla, joilla haita on nähty ja joissa uiskentelee paljon pikkukaloja, koska ne kertovat useiten siitä, että hait ruokailevat alueella. Maailmanlaajuisesti mitattuna Floridassa on ollut ylivoimaisesti eniten tapauksia, joissa hai on hyökännyt ihmisen kimppuun.

Älä ui kiiltävien korujen kanssa. Hait sekoittavat pinnan alla kiiltävät esineet kalan suomuihin ja ajattelevat ihmisen olevan erikoinen kalasaalis. Hain hyökkäysten minimoimiseksi on myös suunniteltu niiden näköaistia hämäävä puku ja kello, joka lähettää epämiellyttävää väreilyä veteen ja pitää hait loitolla.

Jos pinnan alla kohtaa hain, tulee henkilön uida rauhallisesti ja isoin liikkein pystysuorassa pintaa kohti ja näyttää mahdollisimman suurelta. Mikäli hai jatkaa hyökkäämistä kannattaa yrittää uida sellaiseen paikkaan, joka pakottaa hain hyökkäämään suoraan edestä päin. Tällöin ihmisen ainut ja toimivin ase on nyrkki, jolla pitää yrittää tähdätä haita suoraan nenään tai silmiin niin kovalla voimalla kuin mahdollista.