Pitbull-koira päätettiin lopettaa – sai uuden mahdollisuuden poliisikoirana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Löytöeläinkodit ovat monesti täynnä koiria, jotka eivät onnistu yrityksistä huolimatta löytämään uusia omistajia. Leonardo-niminen pitbull-koira on kuitenkin noussut otsikoihin löydettyään uuden tarkoituksen elämälleen.

Yhdysvaltojen Ohiossa sijaitsevaan Union County Humane Societyn eläinkotiin toimitettu Leonard osoittautui liian aggressiiviseksi adoptoitavaksi. Koira oli päätymässä lopetetavaksi, kunnes eläinkodin johtaja Jim Alloway päätti antaa sille vielä yhden tilaisuuden.

Alloway on työskennellyt polisiikoirien kanssa, ja hän näki Leonardissa ainesta virkavallan edustajana. Pitbull annettiin poliisikoiria kasvattavan Storm Dog K9 Training -ryhmän koulutettavaksi. Pian selvisi, että Leonardissa olisi todellakin ainesta poliisikoiraksi.

– Leonardilla on huikea työmoraali. Koiralla on paljon energiaa, mikä tekee siitä loistavan poliisikoiran. Se haluaa tehdä koko ajan töitä, Storm Dogin Kirshea Osobrne kertoo ABC News -uutissivustolle.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Storm Dog koulutti pitbullista poliisikoiran. Leonard on sittemmin viimeistellyt koilutuksensa, ja aloittaa pian työnsä Clay Townshipin poliisilaitoksella.

 

Meet the first official certified pit bull police dog in Ohio. This is Leonard. Rescued first by the Union County Humane Society and trained by Storm Dog Tactical

Publié par Maria Durant sur jeudi 18 mai 2017

Leonard is a dog that came to us about 7 months ago. He exhibited very high hunt, ball, and possessiveness drives; none…

Publié par Union County Humane Society sur vendredi 12 mai 2017