Mies leikkasi nurmikkoa tornadosta välittämättä – kuvasta nettihitti

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sosiaalisessa mediassa hämmästystä keränneessä kuvassa nähdään mies, joka ei anna huonon sään haitata pihatöitä. Kanadan Albertassa asuva Theunis Wessels ei nimittäin vaikuta olevan moksiskaan takanaan riehuvasta tornadosta ajaessaan nurmikkoa.

Näyttävän ja hauskan kuvan ikuisti Theunisin vaimo Cecilia. Naisen mukaan hän oli itse päiväunilla aviomiehensä leikatessa nurmikkoa. Hänet herätti pariskunnan yhdeksänvuotias tytär, joka oli huolissaan isänsä vain leikatessa nurmikkoa tornadon pyöriessä kodin lähellä.

Theunisin itsensä mukaan hän kyllä piteli myrskyä silmällään tehdessään pihatöitä. Hän kertoo tornadon olleen myös todellisuudessa kauempana kuin miltä se kuvan perusteella näyttää. Alun perin Cecilian Etelä-Afrikassa otettuja vanhempia varten otettu valokuva lähti nopeasti leviämään Facebookissa.

Canadian Press -uutistoimiston mukaan Albertassa riehunut tornado ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Sen tiedetään kuitenkin tuhonneen joitain puita ja ainakin yhden vajan. Verkossa nähtiin myös muita videoita ja kuvia Albertan pyörremyrskystä.

 

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10155343629967528&set=a.438670392527.220885.605022527&type=3&theater

https://twitter.com/RealTurkeyLady/status/870779740222742528