Suomalainen uutuusjuoma Le Purp myytiin heti loppuun Alkoista: ”Suosittelen ostorajoitusta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset alkoholijuomat ovat nostaneet viime vuosina selvästi päätään, kun ne ovat saaneet menestystä myös maailmalla. Parhaillaan Suomessa kohistaan uudesta Le Purp -juomasta, jota ennen Suomea saatu jo useista maista ympäri Eurooppaa.

Cocktail-likööriksi kuvailtu mustikkainen, limettinen ja kevyen mansikkainen 20-prosenttinen Le Purp saapui nyt viimein Alkon hyllyille, mutta vain hetkeksi, sillä Staran tietojen mukaan juomat myytiin salamannopeasti loppuun. Kansainvälisen oloisesta brändistä huolimatta kyseessä on suomalainen tuote, sillä sen takana on suomalainen taiteilija ja entinen breaktanssija Ansver Oksman.

Ranskalaistunut Ansver Oksman iloitsi viime viikolla, kun hän oli viimein saanut juomansa 60 Alkon hyllyihin, mutta riemu repesi todella, kun juomat katosivat asiakkaiden ostoskoreihin ennätysnopeasti. Juoman menekkiä tosin helpotti 15.000 fanin Facebook-ryhmä, jossa levisivät nopeasti myös kuvat tyhjiksi ostetuista hyllyistä.

– Toivoisin, että Alkot asettaisivat juomalle ostorajaksi kaksi pulloa per asiakas, jotta kaikki halukkaan saisivat kokeilla sitä. Nyt hyllyt tyhjenevät liian nopeasti, Ansver Oksman totesi innoissaan Staralle.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat