Kuuro lauloi Talent-tuomareille – upea esitys sai yleisön liikuttumaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

America’s Got Talent -ohjelmassa on nähty hyvin kirjavia ja erilaisia esityksiä, joissa ihmiset ovat päässeet esittelemään huikeita taitojaan. Ohjelman tuomarit ovat saaneet kuulla lukemattomia toistaan upeampia lauluesityksiä, mutta silti Mandy Harvey onnistui yllättämään kaikki.

29-vuotias Mandy Harvey tuli esittämään kilpailuun hänen itse säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleen. Harveyn esitys ei ole tavanomainen, koska erityisen vaikeusasteen esitykseen tuo se, että Harvey on kuuro. Harvey on menettänyt kuulonsa 11 vuotta sitten ollessaan 18-vuotias, mutta nyt hän on kuitenkin opetellut uuden tien rakkaan musiikin pariin ilman kuuloaistiaan.

Harvey kertoi tuntevansa musiikin rytmin lattiasta ja luottavansa vain omaan lihasmuistiin, joka pitää naisen sävelkorvasta huolta. Harveyn esitys mykisti jokaisen ja sai yleisönkin liikuttumaan. Moni varmasti toivoi, että nainen pystyisi itse kuulemaan kaunista lauluaan. Tuomari Simon Cowell päätti esityksen loputtua painaa Harveylle kultaista summeria, jonka avulla nainen pääsee suoraan semifinaaleihin.

Uusimmat