Mies näki ensimmäisen kerran värejä – reaktio tuo kyyneleet silmiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Värisokeus on vaiva, jossa ihminen ei kykene erottamaan tiettyjä värejä. Sen yleisin muoto on puvaihersokeus, jonka arvioidaan olevan jopa kahdeksalla prosenttilla miehistä. Nykyaikaisen tekniikan ansiosta väriaistia haittaava vaiva on kuitenkin mahdollista selättää.

Tuoreella Youtube-videolla 50 vuotta täyttävä Chris Smelcer saa syntymäpäivälahjaksi Enchroma-lasit. Erikoisvalmisteisten lasien ansiosta mies näkee ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana värejä, joita hän ei voinut aikaisemmin erottaa.

Smelcer siis näkee maailman aivan uusin silmin, ja hänen reaktionsa on erittäin kuvaava. Alun suuren hämmennyksen jälkeen mies astelee ihastelemaan luonnon värejä kaikessa kauneudessaan. Lopulta Smelcer ei voi kuin itkeä liikutuksesta.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat