Miehet testasivat Spanxeja – päivä oli kaikkea muuta kuin mukava

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet julkisuuden valokeilassa paistatelevat kaunottaret kuten esimerkiksi Kardashianin siskokset ja poptähti Katy Perry ovat julkisesti kertoneet käyttävänsä muotoilevia alusvaatteita. Tiukat Spanx-alusvaatteet luovat hetkessä sen illuusion, että jokainen kurvi on täydellisen mutkaton ilman vatsamakkaroita tai alusvaatteiden rajoja.

Tiukat reisiä ja vatsaa muotoilevat alusvaatteet voivat saada osan mekoista näyttämään päällä paremmilta, mutta monien mielestä ne ovat kuitenkin epämukavat päällä. Nyt kolme miestä pääsivät testaamaan miltä muotoilevat alusvaatteet tuntuvat kun he pitivät Spanx-asua yhden päivän ajan päällä.

Miehet huomasivat, että Spanxit vaikuttivat positiivisesti heidän ryhtiinsä ja saivat paidan istumaan paremmin heidän yllään. Pian kävi kuitenkin ilmi, että vessassa käymisestä tulee vaikeaa ja asu tuntuu epämukavalta ja kutittavalta.