Paavi: ”Jumala ei ole taikuri – evoluutioteoria ja alkuräjähdys on totta”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Katolisen kirkon paavi Franciscus on saavuttanut runsaasti suosiota rennommalla ja ihmisläheisemmällä otteellaan. Paavin tiedetään puolustaneen seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, ja nyt hän on myöntänyt julkisesti evoluution ja alkuräjähdyksen olevan totta.

Paavi Franciscus on antanut julkisen lausunnon Vatikaanissa sijaitsevassa paavillisessa tiedeakatemiassa, että evoluutioteoria ja alkuräjähdys ovat totta. Hänen mukaansa Jumala ei ole taikasauvoineen ihmeitä tekevä taikuri.

Paavin lausunto on merkityksellinen, sillä lausunnollaan hän kumoaa osaltaan uskovaisten laajalti omaksuman kreationismin ja pseudotieteen nimissä harjoitetun toiminnan, Independent uutisoi.

Paavin mukaan luomisusko ja evoluutioteoria eivät kuitenkaan ole ristiriidassa keskenään. Hän nimenomaan painotti, että molemmat teoriat tukevat toisiaan. Jumala ei kuitenkaan ole voinut taikoa kaikkea tyhjästä – sen sijaan hänen rakkautensa on ollut osa maailman syntyhistoriaa. Käänteen tekevä lausunto muuttaa katolilaisten tiedevastaista mentaliteettia, jonka puitteissa muun muassa italialainen tähtitieteilijä ja fyysikko Galileo Galilei tuomittiin inkvisition edessä 1600-luvulla.

EN: We must never forget that the natural environment is a collective good, the patrimony of all humanity and the responsibility of everyone. PT: Nunca esqueçamos de que o ambiente é um bem coletivo, patrimônio de toda a humanidade e responsabilidade de todos. ES: No olvidemos nunca que el medio ambiente es un bien colectivo, patrimonio de toda la humanidad y responsabilidad de todos. IT: Non dimentichiamo mai che l’ambiente è un bene collettivo, patrimonio di tutta l’umanità e responsabilità di tutti. FR : N’oublions jamais que l’environnement est un bien collectif, patrimoine de toute l’humanité, sous la responsabilité de tous. DE : Vergessen wir nie, dass die Umwelt ein kollektives Gut ist, Erbe der Menschheit, für das wir alle Verantwortung tragen. PL : Nie zapominajmy, że środowisko jest dobrem wspólnym, dziedzictwem całej ludzkości, za które wszyscy jesteśmy odpowiedzialni. #WorldEnvironmentDay

A post shared by Pope Francis (@franciscus) on