Teslan puskurin sisältä kuului outoja ääniä – sisältä löytyi kissanpentu!

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pienillä ja uteliailla kissanpennuilla on toisinaan paha tapa päätyä paikkoihin, mistä ne eivät pääse omin voimin pois. Taannoin eräs mies sai hämmästyä, kun hänen Tesla Model X -autonsa sisään oli eksynyt kissa.

– Tänä aamuna kuulin naukumista autotallistani. Meillä ei ole kissaa, mies kertoo jakamallaan Youtube-videolla.

Mies päätteli äänten kuuluvan hänen Teslansa takapuskurista. Koska kissan saaminen ulos omin avuin olisi ollut vaikeaa, päätti hän kutsua apuun Teslan palvelukeskuksen työntekijät.

Toisessa Youtube-videossa Teslan teknikot ovat poistaneet puskurin alapuolella olevan pienen paneelin. Sen kautta he onnistuvat poistamaan auton sisältä pienen kissanpennun. Yksi kissan pelastajista on luvannut perheineen tarjota eläimelle kodin, mikäli sen omistajaa ei löydetä.

Teslan toimitusjohtajalla, Elon Muskilla on tapana twiitata yhtiöönsä liittyviä videioita ja uutisia. Niin nytkin, sillä hän jakoi linkin hellyttävään videoon Twitter-tilillään.

 

Uusimmat