Isä luotti pojan taitoihin – antoi potkaista vesipullon pään päältä pallolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapset onnistuvat toisinaan yllättämään vanhempansa taidoilla, jotka he oppivat ennätysajassa. Eräs pikkupoika osaa potkia todella tarkasti jalkapalloa, ja videolla nähdäänkin miten myös pojan isä on oppinut luottamaan pojan taitoihin.

Isä ja poika ovat kuvanneet videolle huikeita temppuja, joissa poika potkaisee jalkapalloaan isän päätä kohti. Isä on asettanut päänsä päälle vesipullon, joka pojan tulee saada pallon avulla kumottua pään päältä. Tempussa voisi käydä huonosti, mutta isällä on kuitenkin kova luotto pojan tähtäystaitoihin.

Videolla poika potkaisee pallon maassa makaavan isän pään päältä onnistuneesti. Toisessa tempussa isä istuu, jolloin pojan tulee osua korkealla pään päällä olevaan pulloon. Kumpikin temppu näyttää onnistuvan melko vaivatta, ja isä saa tuntea pääkivun sijaan silkkaa ylpeyttä pojastaan.

Uusimmat