Josh Brolin treenaa raskaasti Deadpool 2-rooliin – dieetti ei anna armoa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-tähti Josh Brolin on mukana tulevassa Deadpool 2 -elokuvassa, jossa hän esittää fanien suosikkeihin lukeutuvaa Cable-hahmoa. Nyt 49-vuotias tähti on avautunut raskaasta kunto-ohjelmasta, jonka merkeissä hän valmistautuu fyysisesti haastavaan rooliin.

Brolin jakoi Instagramissa videon, jossa hän treenaa punttisalilla. #Ryanreynoldsismybitch, eli Ryan Reynolds on narttuni -tunnisteen kanssa jaetussa viestissä tähti kertoo, minkälainen hänen dieettinsä on rooliin valmistautuessa.

– Täysin puhdas: Ei sokeria, ei leipää, ei pastaa, ei huumeita, ei mitään niistä. Kalaa, riisiä, kananmunia, kasviksia, vettä, yksi voikahvi aamulla. Olen lähes 50, Brolin kirjoitti.

– Pelkäsinkö, että väärä näyttelijä valittiin rooliin? Kyllä, se piti minut hereillä öisin. Planeetat olivat kuitenkin oikeassa asennossa, kaikki toimi ja on upeaa nähdä Josh pumppaamassa muskeleitaan, Cable-hahmon luonut Rob Liefeld kommentoi Heat Vision -sivustolle.

Deadpool 2 saa Yhdysvaltojen ensi-iltansa 1. kesäkuuta 2018. Josh Brolinin ohella elokuvan pääosissa nähdään Ryan Reynolds, Zazie Beetz, Morena Baccarin ja T.J. Miller.

 

Uusimmat