Tanssijoiden sormikoreografia hämmästyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Status Silver -ryhmä tunnetaan parhaiten näyttävistä tanssiliikkeistään, mutta tuoreella videolla he esittävät hieman tavanomaisesta linjastaan poikkeavan koreografian. Jalkojen ja käsien rytmikkään liikuttamisen sijaan se suoritetaan sormilla.

Tanssirymä XTRAPin suunnittelemalla videolla nähdään Finger Kaleidoscope -niminen tanssi. Siinä kolme henkilöä suorittaa hämmästyttävän synkronisoidun ja kaleidoskoopin muotoja muistuttavan liikesarjan pelkästään sormiaan liikuttamalla.

Koreografia ei epäilemättä ole syntynyt aivan hetkessä, sillä pelkästään tarkkaan suunniteltujen liikkeiden muistamisen on täytynyt viedä oma aikansa. Videon taustalla kuullaan The Chainsmokers -duon kappale Don’t Let Me Down.