Bruno Mars julkaisi ihanan lapsuuskuvan – ei ole muuttunut yhtään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

31-vuotias laulaja ja lauluntekijä Bruno Mars tunnetaan todella lahjakkaana säveltäjänä ja kirjoittajana, jonka kynästä tuntuu tulevan pelkkiä hittejä. Muun muassa kappaleista That’s What I Like ja 24K Magic tuli todellisia kansainvälisiä superhittejä, joilla on jo reilusti yli 400 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa.

Miehen ulkonäköön on kuulunut aina vahvasti mustat huolettomat hiukset, jotka ovat joko kiharalla tai rockabilly-tyylisesti taakse päin kammattuna. Miehellä näyttäisi olleen viileän rento tyyli jo pikkulapsesta saakka miehen julkaistessa itsestään kuvan, joka on otettu vuonna 1989.

Vuonna 1989 Bruno Mars on ollut neljävuotias ja kuvasta päätellen myös hyvin valloittava pikkumies. Kuva on aiheuttanut monissa hilpeyttä, koska mies ei näytä juurikaan vuosien varrella muuttuneen. Pojan poseerausilme ja -asento ovat kuin tämän päivän lehtien palstoilta, minkä lisäksi hänen hiustyylinsäkin on lähes samanlainen kuin nykyään.

https://www.instagram.com/p/BVndZnShHTL/