Lapsi sai lehtipuhaltimen käsiinsä – muuttui heti pahikseksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Isojen työkalujen antaminen lapsille sisältää aina oman pienen riskinsä. Nyt videolla nähdään hauska tilanne, jossa pikkupoika tuntee lähes yliluonnollisen voiman hyppysissään saadessaan kokeilla isoisänsä lehtipuhallinta.

Lehtipuhallin puhaltaa todella kovalla paineella ilmaa, jonka avulla lehdet putsataan omalta pihalta ja pihatieltä. Nyt pikkupoika pääsi kokeilemaan lehtipuhallinta ja sai huomata nopeasti, että sen avulla pystyy myös hallitsemaan ympärillä olevia ihmisiä helposti.

Pojan isoisällä ja isällä on naurussa pidättelemistä kun poika on kuin pahan hengen riivaama kokiessaan lehtipuhaltimen voiman. Poika toimii kuin supersankarielokuvan pahis ja puhaltaa kaikki ihmiset tieltään nauramalla samalla hyvin pahaenteistä naurua.