Lapset kuvailivat vanhempiensa ulkonäköä – kuvittaja piirsi tulokset paperille

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapsilla on vilkas mielikuvitus, jota he tarvitsevatkin joka päivä keksiäkseen itselleen hauskaa puuhaa ja jännittäviä leikkejä. Tällä kerralla kuvittaja sai maistiaisen lasten mielikuvituksesta, kun kuvittajan tuli piirtää lasten ohjeiden mukaan heidän vanhempansa.

Rikostutkinnassa käytetään toisinaan keinoa, jossa piirtäjä kuulee rikollisen tuntomerkit ja yrittää piirtää henkilön paperille niiden perusteella. Nyt lapset saavat kuvailla piirtäjälle sitä miltä heidän vanhempansa näyttää, ja mies yrittää parhaansa mukaan piirtää heidät juuri niin kuin lapsi sanoo.

Kuvittaja piirsi hahmot parhaansa mukaan juuri niin kuin lapset heidät kuvailivat. Toisista piirroksista tuli arvatenkin hieman enemmän oikean ihmisen näköisiä kuin toisista. Eräs lapsista kuvaili oman isänsä karhuksi, mikä teki perhepotretista yhä hauskemman.