Seuraavan sukupolven robotti – liikkuu kuin strutsi

Digi · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet robottien antamista synkistä ennusteista ihmiskunnan varalle. Hanson Robotics -yhtiön kehittämä Sophia-robotti kertoi taannoin televisiohaastattelussa tuhoavansa ihmiskunnan. Toinen robotti paljasti puolestaan, että ihmisistä pidettäisiin tulevaisuudessa huolta keräämällä heidät eräänlaisiin eläintarhoihin.

Robottiteknologiaa pyritään viemään jatkuvasti mahdollisimman pitkälle. Nykyaikaiset robotit mukailevat erilaisten eläinten ja ihmisen liikehdintää samalla, kun ne voivat saavuttaa huikeita huippunopeuksia erilaisissa maastoissa. Yksi tuoremmista robottitulokkaista on Cassie.

Oregonin yliopiston insinööriopiskelijoiden kehittämä Cassie-robotti muistuttaa liikehdinnältään strutsia. Sen voimakkaat jalat kuljettavat keinotekoista luomusta eteenpäin pitkän suunnittelutyön ja tutkimuksen johdosta. Opiskelijatyönä valmistettu robotti antaa viitteitä siitä, mihin maailmassa ollaan menossa. Teollisuuden lisäksi robotteja on kehitetty terveydenhoitoa, terapiaa, koulutusta ja asiakaspalvelua tukeviin tehtäviin.