Tinderin kautta voi löytää unelmien kumppanin – tässä malliesimerkki!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Deittisovellusten ja treffisivustojen kautta on muodostunut pareja jo muutaman vuosikymmenen ajan. Sitä ennen ihmiset hakivat seuraa lehtien palstoilta tai perinteisesti tansseissa tavaten. Tinder on yksi tämän hetken suosituimmista parinetsintäfoorumeista.

Tinderin kautta on alkanut monta upeaa rakkaustarinaa, eikä amerikkalaisen Katie Shaffstallin satumainen suhde jää kakkoseksi. Lasvegasilainen nainen oli selannut Tinderiä Denverin lentokentällä vaihtaessaan konetta. Hän sai sattumalta matchin samalla lentokentällä olleesta Kelley Johnsista.

Kun Katie jatkoi matkaa kotiinsa, huomasi hän myöhemmin Kelleyn ja hänen välilleen kertyneen välimatkaa huikeat 900 mailia, eli 1.450 kilometriä. Tämä ei kuitenkaan estänyt naisten yhteydenpitoa ja pian he huomasivat rakastuneen. Elettiin vuotta 2014, Daily Mail kertoo.

Katie muutti myöhemmin Kelleyn luokse ja pari avioituu kesällä 2018. Tarina on oiva osoitus siitä, että deittisovellusten toiminta ja oikean parin löytyminen on toisinaan muutamista minuuteista kiinni. Onnenkantamoinen voi kuitenkin muuttaa koko loppuelämän.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=677684652845&set=ecnf.48400278&type=3&theater