Tiger Woods paljasti: Hoitojakso kuntoutusklinikalla päättyi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Golftähti Tiger Woods nousi taannoin otsikoihin poliisin pidätettyä hänet Floridassa. Tähti löydettiin nukkumasta tien laidalle pysätetyn autonsa ratista. Hän oli tapahtumahetkellä reseptilääkkeiden vaikutuksen alaisena.

Woods kirjautui välikohtauksen jälkeen yksityiselle kuntoutusklinikalle, tarkoituksenaan pystyä hallitsemaan lääkkeiden käyttöä. Nyt tähti on paljastanut sosiaalisessa mediassa hänen hoitojaksonsa päättyneen.

– Tulen jatkossakin käsittelemään tätä asiaa lääkäreideni, perheeni ja ystävieni avustuksella. Olen erittäin kiitollinen kaikesta saamastani tuesta, Woods kirjoitti.

ABC-uutissivuston mukaan hoidon tavoitteena oli auttaa urheilijaa hänen reseptilääkeriippuvaisuudessaan ja helpottaa selkäkipuja sekä niistä aiheutuvia uniongelmia. Woods oli viimeksi selkäleikkauksessa tämän vuoden huhtikuussa.

Tiger Woods pidätettiin toukokuussa Floridan Jupiterissa rattijuopumuksesta epäiltynä. Poliisin testeissä kävi kuitenkin ilmi, ettei urheilijan veressä ollut alkoholia. Woods paljasti myöhemmin ongelmien johtuneen reseptilääkkeiden sekakäytöstä.