Rekan järjetön ohitus videolle – somessa hämmästellään teon taustoja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa ja maailmalla on viime vuosina nähty vuosi vuodelta enemmän tien päällä kuvattuja videoita, koska yhä useammassa autossa on kojelautakamera ja autoilijoilla matkapuhelimissa videokamerat. Eilen Facebookissa julkaistiin tuorein kohuvideo, jota ihmetellään parhaillaan kovasti verkossa.

Videolla nähdään miten täysperävaunurekka ohittaa autoa, ja samaan aikaan vastaan tulee moottoripyöräilijä. Lopulta ohitus menee todella täpärälle, ja motoristi selviää nokkakolarista vain hyvällä tuurilla rekka-auton ollessa kohtaamishetkellä yhä pääosin vastaantulevien kaistalla. Mikäli vastaan olisi tullut auto, olisi törmäys ollut lähes väistämätön.

Verkossa on annettu runsaasti sapiskaa rekkakuskille, joka vaaratilanteen aiheutti. Monet ovat sen lisäksi asettaneet kyseenalaiseksi tilanteen muut tekijät, kuten videon kuvaamista edeltävät tapahtumat ja mahdollisen provosoinnin ohitukseen. Osansa kritiikistä ovat saaneet myös karavaanarit, joiden ajonopeudet tunnetusti ärsyttävät myös ammattiautoilijoita. Varmaa on vain se, että koko tilannetta ei nyt nähdä verkossa kohua aiheuttavalla videolla.