Mies oppi takaperinvoltin alle kuudessa tunnissa – tässä tulos!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ihminen voi oppia lähes minkä tahansa taidon, mikäli määrätietoisuutta ja aikaa löytyy tarpeeksi. Täydellisen takaperinvoltin oppiminen alle vuorokaudessa on silti jotain, mikä tuskin onnistuisi keneltä tahansa.

Tuoreella videollaan Yhdysvaltojen Ohiossa asuva Justin Kroehler päättää kuitenkin oppia tekemään takaperinvoltin vain muutamissa tunneissa. 22-vuotian miehen mukaan hänen on tähän saakka aina kerrottu olevan liian pitkä tempun suorittamiseen.

Kroehler alkaa harjoittelemaan volttia takapihallaan olevalla patjalla ystävien kannustaessa vieressä. Mies harjoitteli hyppyä yhteensä noin 400 kertaa.

Viisi tuntia ja 13 minuuttia haasteen aloittamisesta Kroehler oppi viimein tekemään takaperinvoltin lähes täydellisesti. Opetteleminen oli tosin niin voimia kuluttava kokemus, ettei mies Press Association -uutistoimiston mukaan enää halunnut tehdä sitä uudelleen videolle kuvatun harjoittelujakson jälkeen.