5 muutosta, jotka korkokengistä luopuminen saa aikaan

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Useimpien naisten elämässä tulee aika, jolloin korkokenkien käyttäminen ei tunnu enää mielekkäältä. Korkokengillä käveleminen on epämukavampaa kuin matalilla kengillä, ja vanhemmiten monet arvostavatkin kenkien kohdalla mukavuutta näyttävyyden sijaan.

Korkokenkien käyttäminen voi olla hauskaa ja moniin tilaisuuksiin sopivaa, mutta se voi myös aiheuttaa erilaisia lieveilmiöitä naisen vartalossa. Women’s Health -lehti julkaisi viisi asiaa, jotka nainen voi huomata lopetettuaan korkokenkien käyttämisen.

1. Jalat kasvavat pituutta

Korkokengillä otetaan lyhyitä askelia päkiän ollessa ojennettuna. Kun nainen alkaa jälleen käyttämään matalia kenkiä, ottamaan pidempiä askelia ja ojentamaan nilkkansa, pituuttakin tulee jalalle hieman lisää lihasten vetreytyessä.

2. Selkä voi paremmin

Korkokengät muuttavat seistessä selän asentoa ja kehon painopistettä niin, että moni voi alkaa kärsimään selkäkivuista. Matalien kenkien kanssa kivut vähenevät.

3. Kantapäähän ja nilkkaan voi alkaa sattumaan

Korkokengissä kantapää ja nilkka ovat loivassa kulmassa koko ajan. Mataliin kenkiin siirryttäessä jalka on taas 90 asteen kulmassa, joka voi tuntua nilkkaa ja akillesjännettä venyttävältä asennolta.

4. Juoksijan polvi paranee

Korkokengät muuttavat painopistettä ja lisäävät jännitteitä polvien seudulle. Ongelmat polvien kanssa voivat loppua mataliin kenkiin siirryttäessä.

5. Tasapaino paranee

Kapeilla piikkikoroilla käveleminen haastaa tasapainoa, jolloin askeleisiin tulee keskittyä enemmän. Matalat kengät jalassa nainen saattaakin huomata hänen tasapainonsa olevan erinomainen kun hänen käytössään onkin tehokkaammin kaikki jalkapöydän ja nilkan pienimmätkin tukilihakset.