Karhu taisteli hengestään joessa – onneksi perhe sattui paikalle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Karhut ovat todella hyviä uimareita ja tottuneita kalastajia. Nyt eräs karhu oli kuitenkin joutunut todelliseen pulaan väsyttyään uimiseen joen voimakkaan virtauksen vuoksi. Onneksi eräs perhe päätyi sattumalta paikalle ja näki karhun tilanteen.

Videolla nähdään miten karhu kamppailee pitääkseen päätään veden pinnalla. Joen virtaus on niin voimakas, että karhu on päätynyt sen vietäväksi. Karhu yrittää uida virtauksen läpi sivulle päin rantaan, mutta se ei onnistu siihen yksin. Onneksi isolla veneellä karhun nähnyt perhe päätti auttaa sitä.

Perhe ajoi karhun lähellä veneellään ja ohjasi sitä rantaan päin rikkoakseen kovan virtauksen, jonka vietäväksi karhu oli joutunut. Koko perhe kannusti karhua pääsemään rantaan. Lopulta kova työ palkittiin ja karhu onnistui veneen auttamana uimaan kallion lähelle ja nousemaan rantaan.