Uskomaton ennätys: 34 takaperinvolttia yhdellä kädellä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kymmenien takaperinvolttien tekeminen on taito, johon kuka tahansa ei pysty. Etelä-Afrikkalainen voimistelija Zama Mofokeng on kuitenkin laittanut vielä paremmaksi suorittamalla ne yhdellä kädellä.

Mofokeng päätyi taannoin Guinnessin ennätystenkirjaan tekemällä enemmän peräkkäisiä takaperinvoltteja yhdellä kädellä kuin yksikään muu ennen häntä. 26-vuotias teki takaperinvoltteja yhteensä 34 kappaletta. Ehtona oli se, ettei volttien välillä saanut olla yli kolmen sekunnin taukoa.

Mies kertoo harrastaneensa voimistelulajeja 10-vuotiaasta saakka. 13-vuonna hän mursi pahasti toisen kätensä, ja pelkäsi joutuvansa lopettamaan suosikkiharrastuksensa. Sinnikkyytensä ansiosta Zomokeng oppi kuitenkin tekemään voltteja vain toista kättään käyttäen.

– Kerroin itselleni, että voisin jatkaa harrastusta terveellä kädelläni. En osannut arvata, että volttien tekeminen yhdellä kädellä erottaisi minut muista ikätovereistani, Zomokeng paljastaa.

Uusimmat