True Blood -tähti menehtyi – alkoholiongelmaa epäillään syylliseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Parhaiten True Blood -sarjan Lafayette Reynoldsina muistettava näyttelijä Nelsan Ellis on kuollut. Sydäninfarktin jälkeisiin komplikaatioihin 39-vuotiaana menehtynyt mies kamppaili viimeisinä vuosinaan alkoholiongelman kanssa.

Ellisin perhe paljasti The Hollywood Reporterin julkaisemassa tiedotteessa tähden yrittäneen päästä ennen kuolemaansa eroon alkoholiriippuvaisuudesta. Sukulaiset uskovat alkoholin vieroitusoireiden johtaneen hänen kuolemaansa.

– Ellisin vieroittautuessa alkoholista hän kärsi verimyrkytyksestä, munuaisten vajaatoiminnasta, turvonneesta maksasta ja veren alipaineesta. Hänen rakas sydämensä hakkasi holtittomasti, tiedotteessa kerrotaan.

– Nelsan häpesi riippuvaisuuttaan eikä puhunut siitä mielellään. Hänen perheensä kuitenkin uskoo, että mies olisi halunnut elämänsä toimivan varoittavana tarinana muille, tiedote jatkuu.

True Bloodin lisäksi Nelsan Ellis muistetaan rooleistaan sarjoissa kuten The Inside ja Holmes NYC sekä elokuvista Piiat ja The Butler. Miehen True Blood -sarjassa esittämä Lafayette Reynolds lukeutui monien fanien suosikkihahmoihin.