Kannabis laillistettiin Nevadassa kaksi viikkoa sitten – nyt sen pelätään jo loppuvan!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kannabiksen viihdekäyttö in ollut lain mukaan sallittua Yhdysvaltojen Nevadan osavaltiossa 1. heinäkuuta alkaen. Päihteen kysyntä on ollut niin kovaa, että sen pelätään jo loppuvan kesken. Nevadan osavaltion arvioidaan keränneen kannabiksen laillistamisen jälkeisen neljän ensimmäisen vuorokauden aikana noin miljoonan dollarin edestä verotuloja.

Kannabisliikkeiden arviodaan Reno Gazette-Journal -lehden mukaan keränneen kyseisenä aikana noin kolmen miljoonan dollarin myyntitulot.

Kannabista myyviä liikkeitä on Nevadassa useita, mutta sen jakelijoita on vain vähän. Lain mukaan ainoastaan Nevadan alkoholin tukkumyyjät saavat laillisesti toimittaa kannabista kasvattajilta jakelijoille. Useimmat alkoholitukut eivät kuitenkaan täytä kannabiksen jakelijoille asetettuja vaatimuksia.

Verovirasto onkin USA Today -lehden mukaan ehdottanut eräänlaisen poikkeustilan julistamista, jonka myötä jakeluun liittyvää sääntelyä voitaisiin väliaikaisesti muuttaa. Nevadan kannabiksen kasvatusverosta kerätyt rahat menevät opetukselle, kun taas myynnistä kerätyt verot menevät osavaltion niin kutsutulle sadepäivän pääomalle.

Uusimmat