Kärsitkö reikäkammosta? Tutkijat selvittivät mistä se johtuu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet ihmiset tuntevat inhoa tai pelkoa nähdessään kuvia esimerkiksi hunajakennoista, intianlootus-kasvin kukkapohjuksesta. Tätä reikien ja nystyröiden kammoa kutsutaan trypofobiaksi, suomalaisittain reikäkammoksi.

Trypofobia on melko yleistä, vaikka siitä on keskusteltu vasta melko vähän aikaa. Sen on aikaisemmin uskottu johtuvan esimerkiksi siitä, että pienet kolot muistuttavat vaarallisista eläimistä kuten hämähäkkien silmistä tai ampiaisten pesistä.

Iso-Britannian Kentin yliopiston psykologian tutkijat uskovat pelon kuitenkn juontavan juurensa vaarallisista loisista ja tarttuvista taudeista. Tuoretta tutkimusta johtanut Tom Kupfer uskoo pienten reikien ja rykelmien muistuttavan tulehduksen tai loisen iholle jättämistä jäljistä. Reikämäisiä arpia voivat jättää esimerkiksi isorokko, tulirokko ja toisintokuume.

Tutkimuksessa ympyröistä muodostuvia rykelmiä esittäviä kuvia näytettiin 300 trypofoobikolle ja 300 pelosta kärsimättömälle koehenkilölle. Yhteensä 16 kuvasta puolet esittivät tautien tai loisten aiheuttamia jälkiä.

EurekAlert-sivuston mukaan kaikki koehenkilöistä tunsivat inhoa nähdessään tautien ja loisten aiheuttamien reikien kuvia. Muita reikiä esittäviä kuvia nähdessään inhoa tunsivat vain trypofoobikot.

Tutkimuksessa kävi ilmi, ettei kyseessä ole todennäköisesti niinkään varsinaisesta fobiasta kuin korkeasta vastenmielisyyden tunteesta. Kuvien aiheuttama reaktio paljastui haastatteluissa muistuttavan enemmän inhoa kuin pelkoa. Trypofoobikot kertovat tunteneensa myös huonovointisuutta ja kihelmöinnin tunnetta ihollaan, mikä viittaa trypofobian pohjaavan loisten pelkoon.