Matias kiteytti miesten ja naisten polttarit: ”Muutama jaksaa valittaa…”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan Suomessa eletään kesähäiden kulta-aikaa, sillä monien haaveena on mennä naimisiin juuri heinäkuussa. Samoin myös polttarit järjestetään usein viikko tai kaksi ennen häitä. Miesten ja naisten polttareista liikkuu monenlaisia tarinoita ja stereotypioita.

Nyt Matias Heikkilä on kuitenkin kiteyttänyt Facebookissa miesten ja naisten polttarien olennaisimmat erot. Heikkilä kertoo halunneensa kirjoittaa aiheesta jo vuosien ajan, ja nyt kirjoitus on kerännyt jo yli 18.000 tykkäystä. Suosion perusteella se osui maaliin täydellisesti.

Kirjoituksen mukaan miehet sopivat ajan, paikan ja budjetin sekä auttavat tarvittaessa kaveria budjetin kokoamisen kanssa. Naisten polttarit ovat sen sijaan monimutkainen prosessi, jota miesten voi olla vaikea ymmärtää. Naisilla ajan ja paikan sekä erityisesti budjetin sopiminen lähentelee haasteissaan jopa sote-uudistusta, sillä henkilökohtaisia antipatioita löytyy ja euroja lasketaan hyvin tarkkaan.

– Kaasot saavat listan johon tuleva morsian on ilmoittanut keitä polttareihin kutsutaan. Tästä seuraa armoton analyysi siitä ketkä noista on perseestä ja ketä eniten perseestä. Ainakin puolet porukasta olisi pitänyt jättää kutsumatta, Matias Heikkilä kirjoittaa.

Naisten polttareissa vieraita jää pois muun muassa lastenhoitajan puuttumisen vuoksi, vaikka polttarien ajankohta olisi tiedossa kuukausia etukäteen. Pahimmissa tapauksissa muutamien eurojen kuluja peritään jopa jälkikäteen muilta osallistujilta, jos kaikki kulut ja rahalle saatu vastine eivät ole menneet osallistujien kesken tasan.

– Juomiksi on käyty ostamassa 6 siideriä, 6 lonkeroa ja koppa olutta. Kaksi vieraista on raskaana joten eivät voi nauttia näitä jolloin ajankohtaiseksi aiheeksi nousee jälleen hyvitys menetetystä rahasta. Muutama jaksaa myös valittaa koko matkan että ei juo olutta jota on suhteessa eniten, eli ei mene tasan taaskaan, Heikkilä kiteyttää.

– Ruokailuun on budjetoitu eniten. 10 euroa per henkilö ja sillä saadaan vähän paremman luokan pitsat. Jenni kuitenkin kertoo että ei voi syödä pitsaa ja ehdottaa että kävisi Hesburgerissa. Ongelmana kuitenkin että kerrosateria maksaa vain 7,20 euroa joten hänen osuudestaan jää 2,80 euroa käyttämättä.

Osui ja upposi.